Tekijänoikeus järjestöjen yliampuva järjettömyys vai askel maailman hallituksen luomiseen

Torstai 21.2.2013 - Jani Laine


Olen jo pidemmän aikaa alkanut ihmettelemään tätä uskomatonta informaation sensuuria, mikä vain on voimistunut koko ajan.

Jotenkin tässä on alkanut tulla vainoharhaiseksi, kun ihmisiä aivopestään yhä kiihtyvämmällä vauhdilla.

Jo pitkän aikaa, uutisten tuottaminen on siirtynyt yhä harvempien käsiin. Uutistoimistot ja uutiset ovat jo nykyisin erittäin paljon poliittiselta näkökannalta tehtyjä ja tietyistä asioista ei uutisartikkeleita julkaista.

Joskus tosin pitää antaa kansalle uhrilampaita, jotta heille luotu illuusio toimisi.

Ihmisistä koetetaan luoda välinpitämättömiä ja saada kaikki vain riippumaan rahasta ja tätä kautta sidottua velkavankeuden kautta orjuuteen.

Ainoat uutiset mitä ihmisille aletaan tarjota, on mitä mikäkin julkkis on tehnyt silloin ja silloin 7 päivää lehden tyyliin.

Tuolla juurikin ohjataan ihmisten huomiota pois todellisista ongelmista ja kun se on poissa silmistä, se on poissa mielistä

Montako kertaa, kun koettanut katsoo uutispätkiä youtuben kautta, niin tulee vain ilmoitus, että tekijänoikeuksien nojalla tätä ei näytetä maassasi...

No sitten menee johonkin nettilehteen, esim. nyt Helsingin sanomat, niin pitäisi pulittaa kuukausimaksu, että pääsisi näkemään edes jotain valikoituja uutisia maan ja maailman tapahtumista. Jos ei ole fyrkkaa, niin artikkeleita ei pääse lukemaan, mutta saa kyllä ruudulle mainostajien mainokset.

Tuo nyt tuntuu olevan trendi maailman laajuisesti, että ruvetaan pyytämään noilta sivustoilta käyttömaksu per kuukausi tai korvaus yhden artikkelin lukemisesta.

Kun väestö köyhtyy yhä nopeampaa vauhtia, on pakko säästää jostain. Näin siis saadaan ihmisiä poislukemasta noita uutisia ja näin ihmiset pääasiassa näkevät vain sitten nuo lööpit ja otsikot, jotka ei kerro ollenkaan sitä totuutta tai asiaa, mikä artikkelista saisi.

http://www.iltasanomat.fi/digi/art-1288542059580.html

Tuossa oli hyvä esimerkki, mitenkä myös tekijänoikeusjärjestöt rajoittavat uutisten ja informaation saantia. Kameroiden yleistyessä saadaan tapahtumia paremmin kuvattua. Nyt tuo venäjän meteoriitti oli parhaiten kuvattu tapahtuma juurikin noiden kojelautakameroiden takia, jotka ovat venäjällä noiden vakuutuspetosten estämiseksi. Nyt kun siellä sitten kuuluu taustamusiikkia, oli se miten huonolaatuinen ääni tahansa, niin pitäisi maksaa rojalteja. Kun ei makseta, niin uutisarvoista pätkää ei saa näyttää.

Kuva vielä muistaakaan japanin tsunamin aiheuttamat tuhot ydinvoimalassa. Erittäin paljon noita videoita sitten sensuroitiin ihan sillä, kun kuvassa välähti Tepco:n logo. Varmana tärkeätä infoa saatiin sensuroitua tälläkin tavalla…

 

Olen onnellinen ja epäonninen Kindle e-kirja lukulaitteen omistaja. Lukulaitteena tuo Kindle on aivan mahtava. Englaninkielistä kirjallisuutta on onneksi hyvin saatavilla, tietyin rajoituksin. Kindle tukee kopiosuojauksesta vapaata mobi formaattia. Kirjat voi ladata lukulaitteeseen samaan tapaan kuin muistitikulle valokuvia siirrettäessä, eli ”raahaa ja tiputa” menetelmällä. Ei mitään sekoiluja erillisten latausohjelmien kanssa.

Noh tuohan on huono asia jos lukulaite on noinkin helppo käyttää. Tähän on päätyneet monet kustantamot suomessa sekä kirjastot. Mobi formaattia ei tueta. Tuetaan formaattia joka voi hyvinkin käyttää ”kopion esto” suojauksia ja vaatii näin oman erillisen ohjelman tietokoneelle asennettavaksi, jotta se kirja saadaan siirtymään siihen lukulaitteeseen. Tällä myös saadaan estettyä sitä, että saadaan kirjasta tarvittaessa lukulaitekohtainen, eli et voi lainata sitä kalliilla rahalla ostamaasi e-kirjaa kaverillesi. Näin saadaan maksimoitua tuota kirjamyyntiä tai saadaan se tapettua kokonaan, mikä ainakin kävi suojatulle musiikille. Kaupat kuolivat, ostettu musiikki lakkasi toimimasta ja asiakas joutui ostamaan musiikin uudelleen. Kaikki tämä ihan sillä, että saadaan turvattua ”tekijänoikeuksia”.

Noh on minulle sitten tullut vastaan myös sekin, että olisin ostanut pari kirjaa brittien Amazonista. Noita e-kirjojahan ei minulle sitten myyty. Vedottiin tekijänoikeuslakiin, jolla minut estettiin OSTAMASTA nuo pari kirjaa.

Tuossa siis kärsijänä nyt siis tuo kirjailija sekä Amazon, joka ei saanut minulta noita rahoja ja minä kun en niitä kirjoja sitten saanut.

Näin siis tekijänoikeuksia hallinnoivalta taholta annettiin ymmärtää, että minun ei kuulu ostaa noita kirjoja, vaan vaihtoehtoisesti minun pitäisi turvautua piratismiin. Näin he pääsisivät sitten oikeusteitse pyytämään satoja, tuhansia tai miljoonia euroja rahaa, kun he eivät suostuneet minulle myymään virallista kirjaa. Tällöin se raha siirtyisi järjestölle, ei kirjailijalle. Tällaisen mielikuvan olen ainakin tästä nyt saanut.

Tuosta e-kirjojen ”DRM” kopio suojauksesta on kanssa koomisia piirteitä ja ovat yhdistettävissä tähän

https://www.youtube.com/watch?v=Cb6_I6N6Md8 valitan, tämäkin on englanniksi, ja kestää 15min, mutta on kullanarvoinen.

Mutta jos siitä puhuisi, niin se on mielestäni nykyisen tekijänoikeuslain vastaista, jotenka en siitä voi siis puhua.

 

Avainsanat: tekijänoikeus, nwo, uusi maailmanjärjestys


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini